Tasapaino

Neulanreikämuotokuvia 40 minuutin valotusajalla

tasapaino

Balanssi. tila jossa kappaleen tai kappalejoukon paino jakautuu tukipisteen tai -pisteiden suhteen siten, että kappale(id)en asema pysyy ilman ulkoista vaikutusta muuttumattomana.
Esimerkiksi: Vaaka asettuu tasapainoon. Piti keppiä tasapainossa sormen varassa.
ihmisen tai eläimen normaali, varsinkin lihasten avulla ylläpitämä asento
asennon vakavuudesta, liikkeiden hallitsemisesta, horjumatta, kaatumatta, vakaana pysymisestä.
Esimerkiksi: Pysytellä tasapainossa yhdellä jalalla. Tavoitella tasapainoa. Säilyttää tasapainonsa. Horjahti ja menetti tasapainonsa. Saavutti uudelleen tasapainon.
Fysiikka yleensä tila, jossa muutokseen pyrkivät tekijät kumoavat toisensa.
kemia, kemiallinen tila jossa kemiallisissa reaktioissa
muodostuvien aineiden ja lähtöaineiden suhde pysyy vakiona.
kuvakielessä, kuvallisesti, kielikuva:
a. sopusointuisesta, vakaasta, normaalista, harmonisesta tilasta. Esimerkiksi: Luonnon tasapaino. Väripintojen, sommitelman tasapaino. Romaanin rakenteen tasapaino. Talouden, taloudellinen, poliittinen tasapaino. Suurvaltojen sotilaallinen tasapaino. Kauhun tasapaino Voimatasapaino. Neste-, ravitsemustasapaino.
b. mielenterveydestä, tunteiden sopusoinnusta.
Esimerkiksi: Mielen tasapaino. Hänen sisäinen, henkinen tasapainonsa järkkyi.

Projektini alkoi tutkielmana ihmiskehon vakaudesta, johdonmukaisuudesta ja ajasta. Se on myös vastalauseeni koko ajan kiihtyvälle vauhdille, tehokkuudelle ja loputtomalle kuvavirralle kertakäyttöisine someselfieineen. Matkan varrella projekti on rönsyillyt ja kasvanut yli asettamistani raameista.

Minua kiinnostaa mitä ihmisestä tallentuu kun valotusaika on niin pitkä että opetellun ilmeen tai asennon ylläpitäminen on mahdotonta ja keho hakeutuu itselleen luontaiseen tasapainotilaan. Kuinka erilaisia ja kuinka samanlaisia olemme tuossa tilassa? Onko kuva vielä muotokuva kun persoonalliset piirteet häviävät ja pelkistyvät utuiseksi hahmoksi? Mikä edes on tärkeää?

Olen kiinnostunut myös siitä kuinka joudun kuvaajana pois mukavuusalueeltani – kontrolloimasta jokaista yksityiskohtaa – jolloin lopputulos jää osittain sattuman varaan. Kuvaustilanteessa en itseasiassa ole paikalla lainkaan, vaan poistun aina valotuksen ajaksi toiseen huoneeseen.

Olen tarjonnut kamerani eteen pysähtyville ihmisille tauon omasta elämästään. Hetki paikoillaan, ilman digilaitteita tai muita ulkoisia viihdykkeitä ohjaa ihmiset havainnoimaan niitä oman mielen ja kehon tarpeita jotka yleensä sysätään syrjään kiireellisempien asioiden tieltä. Aika hidastuu, nopeutuu, pysähtyy, venyy ja muuttuu kolmiulotteiseksi tilaksi jossa voi – erään kuvatun sanoin ”vain olla ja tunnustella ihmeellisesti olemisen lahjaa”.

Entä missä menee olemisen ja kuvattavana olemisen raja? Tietoisuus katseesta saa meidät skarppaamaan, mutta kuka tuo katsoja lopulta on? Emme ehkä pääse kokonaan eroon suorittamisesta, eikä se lopulta liene tarpeenkaan. Sen sijaan tarvitsemme elämäämme terveen tasapainon, jonka turvin meillä on mahdollisuus rakentaa itsestämme eheä kuva.

Sekä ennen että jälkeen valotuksen käydyt pitkät keskustelut ovat muodostuneet jopa ennakoitua merkityksellisemmäksi osaksi prosessia. Kuvatuilla oli tarve käsitellä meditatiivista ja tietyllä tavalla jopa terapeuttista kokemustaan.

Toivon että useampi ihminen pysähtyy arjessaan, ehkä näiden kuvien – mutta ennen kaikkea itsensä – äärelle, ja kokee kuluneen ajan merkityksellisenä.

Tausta

Mitä tapahtuu jos tasapaino järkkyy? Psyykkiset heilahdukset voivat olla riittävän voimakkaita horjuttamaan fyysistä kehoamme.

Projekti juontaa juurensa erääseen ajanjaksoon omassa elämässäni. Tämän jälkeen olen töideni kautta pohtinut ajan kulumista ja etenkin sitä kuinka ihmiset rajallista aikaansa käyttävät. Näistä teemoista on syntynyt ajatus hitaasta kuvaamisesta. Jos vain malttaa pysähtyä ja odottaa, esiin piirtyy jotain mikä ei ole meidän normaalissa ajassamme havaittavissa.