saapuminen kivääritehtaalle

 

Susannan studio on Jyväskylän vanhalla Kivääritehtaalla osoitteessa Kivääritehtaankatu 6 A, toinen kerros (Tourulan kuvataiteilijoiden tilat).

Paikalle ei tarvitse eikä kannata tulla etukäteen. Kuvaukselle varattuun aikaan on laskettu mukaan myös valmistautuminen.

 
 
 

pysäköinti

Parkkipaikkoja on kadulla oven edessä ja Kivääritehtaan pääsisäänkäynnin luona. Kivääritehtaan ja huoltoaseman välissä olevalta isolta P-alueelta löytyy tällä hetkellä vain muutama yleinen paikka käynnissä olevan työmaan vuoksi. Huomioithan useimpien kiekkopaikkojen aikarajoituksen (2h), pitkissä kuvauksissa kiekkoa voi joutua kääntämään välillä.

Paikallisliikenteen bussit pysähtyvät noin 300 metrin päässä Tourulantien pysäkeillä Tourula 1 ja Tourula 2.


sisäänkäynti

Sisäänkäynti löytyy Kivääritehtaan pääovilta katsottuna vasemmasta siivestä, sama ulko-ovi parturi-kampaamon kanssa. Tässä rapussa ei ole hissiä, ilmoitathan mikäli tarvitset apua niin tulen alaovelle vastaan. Rakennuksen sivustalla on hissillinen rappu jonka edessä on invapaikka, mutta muuten sisäpihalle ei valitettavasti voi pysäköidä. Alaovi on lukossa iltaisin ja viikonloppuisin, toisessa kerroksessa oleva kuvataiteilijoiden käytävä on aina lukittuna.

Mikäli et löydä perille, soita numeroon 0443772213 niin tulen etsimään!